etusivu toimitus yhteys

4. toukokuuta 2012





Tatuoinnit antavat kantajastaan persoonallisen kuvan. Nykyaikana nämä iholle raaputetut kuvat eivät enää hätkäytä samalla tavalla kuin joskus muinoin.

Tatuoinnit ovat olleet jo vuosisatojen ajan ihmisten mahdollisuus koristella itseään pysyvämmin. Erilaiset heimotatuoinnit viestittivät toisille heidän asemastaan tai elämästään. Myös urhoollisuuden osoitukset sodissa. Ennen muinoin tatuointeihin liittyi monesti uskonnollinen viesti, tätä kuvaa hyvin ibanilainen sananlasku Borneosta: ’’ Mies ilman tatuointia on näkymätön jumalille.’’

Tatuointeja on myös tehty ihmisille merkeiksi ja rangaistuksiksi, joskus jopa väkivallan keinoin. Hyvä esimerkki on tästä toisen maailman sodan aikana tehdyt pakko tatuoinnit juutalaisille natsien hallitsemilla keskitysleireillä. Tästä on lähtöisin vielä tänäkin päivänä versova vankilatatuointikulttuuri, joskin vapaaehtoisena.

Tatuoinnit ovat nykyään varsin suosittuja vaikkakaan syyt, miksi ihmiset niitä ottavat, eivät luultavasti kovin oleellisesti poikkea esi-isiemme motiiveista. Monet ottavat tatuoinnin elämän muutoksessa vaikka lapsen syntymän koittaessa. Tatuointikuva saatetaan suunnitella itse tai valita tatuointi liikkeessä olevista mallikansioista. Useimmat tatuoijat suunnittelevat myös itse tatuointeja asiakkailleen.

''Kuva jää ruumiiseen
vielä kuoleman jälkeen ja säilyy pidempää kuin ihmisen henki.’’
tatuoija Don Ed Hardy

Amerikkalainen tatuoija Don Ed Hardy uskoo, että tatuoinnit ovat taidetta ja niillä on oikeasti sanomansa. Tatuoinnit luovat pysyvyyden tunnetta länsimaisessa kulttuurissa, jota nykyaikana hallitsevat katoavat arvot. Hardyn mukaan juuri säilyvyys inhottaa tatuointien vastustajia, sillä heitä ahdistaa, että kuva jää ruumiiseen vielä kuoleman jälkeen ja säilyy pidempää kuin ihmisen henki. Don Ed Hardy totesi myös kulttuuria tutkiessaan, että tatuoinneilla on ennen kaikkea selkeä yhteys ihmisen minuuteen. Tatuoinneilla pyritään tekemään näkyväksi ihmisen sisintä ja todistamaan, että hän todella hallitsee itseään, ruumistaan ja sieluaan.

(Turun Sanomat 14.10.2006 Salla Tuomola)

Tatuoinnin ottajan kannattaa aina muistaa, että tatuointi on avohaava ja se paranee ihotyypistä riippuen kahden-viiden viikon kuluessa. Haavaan muodostuu rupea, joka suojelee vereslihalla olevaa ihoa. Uusi tatuointi tulee pitää puhtaana tulehduksien välttämiseksi. Myös tatuoinnin rasvaus on tärkeää. Rupi lähtee paranemisen edetessä iholiuskoina sitä mukaa kun uusi iho kehittyy sen alla. Ammattitaitoiset tatuoijat antavat
asiakkaalleen tarkat ohjeet tatuoinnin hoidosta.

Tatuointien terveysvaikutuksista liikkuu edelleen monenkirjavaa, usein väärää, tietoa. Urbaanilegenda kertoo
kauttaaltaan tatuoidusta miehestä, joka kuoli sydänkohtaukseen. Ruumiinavauksessa paljastui, että hänen sydämensä ja verisuonensa olivat imeneet itseensä tatuointiväriä, mikä aiheutti kuoleman. Jutun todenperäisyyttä tuskin tarvitsee miettiä.

Tatuoinnin ottaminen herättää paljon mietteitä ja sekavia tunnelmia. Salla-Mari Heiskanen on ottamassa ensimmäistä tatuointiaan, mitä on odottanut jo pitkään: ’’Jännittää vähän ja oon superinnoissani! Oon oottanut tätä tosi pitkään ja oon iloinen, että ajankohta alkaa vihdoin lähestymään.’’

’’Miulle vaan jossain vaiheessa
on tullut halu toteuttaa itteeni,
koristella kehoani asioilla,
joilla on miulle jokin syvempi merkitys.’’
Salla-Mari Heiskanen

Heiskasesta näkyy innostus, kun hän puhuu tulevasta tatuoinnistaan. Hän ei kuitenkaan ole aina tiennyt haluavansa tatuointia vaan kiinnostus niihin selvisi vasta jonkin aikaa sitten.
’’Vielä yläasteen alussa en voinut kuvitellakaan ottavani tatuointia. Kai koin yläasteen aikana jonkinlaisen henkisen kasvun, tavallaan kasvoin "itsekseni". Miulle vaan jossain vaiheessa on tullut halu toteuttaa itteeni, koristella kehoani asioilla, joilla on miulle jokin syvempi merkitys.’’

Tatuointikuva saatetaan suunnitella itse tai tatuointiliikkeessä valitaan mallikansioista haluttu kuva.
Monet liikkeet suunnittelevat kuvan asiakkaan toiveiden mukaan. Otetulla kuvalla tai tekstillä voi olla sanoma, vaikkapa omasta ajatusmaailmastaan tai tärkeistä asioista. Salla-Marin tulevalla
kuvalla on syvä merkitys hänelle itselleen.
’’Otan murattiköynnöksen - se symboloi asioiden feminiinistä puolta. Tatuointi
symboloi miulle myös rakkautta kirjoittaa, sillä kirjoittamani tarinan päähenkilön nimi "Ivy", on suomeksi muratti. Kyseinen tarina on miun ensimmäinen yli satasivuinen tuotos, joten tatuointi tulee muistuttamaan, että
pystyn vielä kirjoittamaan kokonaisen kirjan -tai useamman.’’

’’Pidän tatuoimista ja tatuointeja merkittävänä taiteen muotona. Se on hieno tapa
kertoa tarinoita tai tuoda itseään esille, kuten itse teen.’’
Antti Lammi

Antti Lammi on jo kokeneempi tatuointien kantaja, hänellä on kehossaan jo monta kaunista kuvaa. Selässä oleva Nuuskamuikkunen ja teksti, joka on yhdistettynä kuvaan, ovat tribuutti itse Nuuskamuikkuselle sekä ranskalaiselle seikkailijalle Jacques-Yves Cousteaulle. Lammen hyvä ystävä otti samanlaisen kuvan itselleen samalla kertaa, joten sekin luo omaa ulottuvuuttaan merkitykseen.

’’Ensimmäisen tatuoinnin oton jälkeen on ruvennut arvostamaan tatuointeja enemmän, ja näkemään asian vähän eri kulmista, esimerkiksi pidän tatuoimista ja tatuointeja merkittävänä taiteen muotona. Se on hieno tapa kertoa tarinoita tai tuoda itseään esille, kuten itse teen.’’

Antti Lammi on löytänyt tatuoinneista kuitenkin yhden huonon puolen:
’’Niihin jää koukkuun! Se pieni tuska ja innokas odotus ennen kuin tatska on valmis, on aika jees, ja valmis tatska kyllä aina lämmittää mieltä ja piristää, mutta viikon päästä haluut jo uuden. ’’

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!