Lyytin joulu 2016: Luukku 17

Luin kaksi vuotta vanhaa kouluvihkoani tällä viikolla eräänä lumisena iltana. Tuo vihko oli peräisin erään loistavan silloisen lyseon äidinkielenopettajan, Malla Jylhän, luovan kirjoittamisen kurssilta, jolla minulla oli kunnia saada olla silloin ja muutaman kerran myöhemminkin. Olimme silloin kirjoittaneet lyhyen runonkaltaisen tekstin passiivissa. Omani kuului näin:

"Aiemmin juoksenneltiin yhdessä

ja kiipeiltiin puihin.

Nyt kännyköiden kanssa istutaan,

eikä edes vilkaista muihin.

Kunpa saataisiin jälleen yhteys toisiin,

eikä vain noihin nykyajan loisiin."

Vaikka kirjoitus ei ole lähelläkään sitä tasoa, mitä ammattirunoilijat raapustavat, minun hieman kapulakielisessä runonalussani on kuitenkin jonkin verran ideaa. Jäin miettimään tekstinpätkäni sanomaa näin joulun alla. Vaikken ole ehkä aivan niin tiukka täti kännyköiden käytön kanssa, kuin runon sävy antaa ymmärtää, ajatus siitä, että jokainen minuuttini ruudun äärellä vähentää läheisteni aikaa olla kanssani, liikutti minua.

Ole viisas ja unohda puhelimesi ja muut älylaitteesi joulun ajaksi. Se on pieni teko, mutta sillä on suuri merkitys lähimmäisillesi. Ja sinulle itsellesikin.