etusivu toimitus yhteys

11. joulukuuta 2014

Lyytin joulukalenteri - yhdestoista luukku!

Onko keskuudessamme kaukokaipuusta kärsiviä joulun odottajia? Tuon armaan valon juhlan viettäminen ulkomailla saattaa tuntua monesta aivan ennenkuulumattomalta idealta ja asialta, jonka harkitseminenkaan ei tule kysymykseen. Eräiden sormet taas syyhyävät pakkaamaan laukkuja ja mieli odottaa malttamattomana päivää, jolloin tili näyttää niinkin paljon plussaa, että on viimein aika hypätä lentokoneeseen ja suunnata kohti tuntematonta.

Vaikka ulkomaanmatka tuntuisikin kaukaiselta asialta, niin voi aina fiilistellä kaikkia niitä paikkoja, joihin joskus villeissä kuvitelmissa jalallaan suunnittelee astuvansa. Ainakin allekirjoittaneen tämänhetkinen tilanne on juurikin tuollainen - seuraavaa ulkomaanmatkaa odotellessa, siis...

Tässä listattuna alle muutama hieno jouluinen lomakohde, jonne itse kukin voi haaveissaan liihotella.

 Wien
Wienin joulumarkkinat ovat ikäisyyksiä vanha perinne, joka juontaa juurensa keskiajalta asti. Nykyään Wieniin suuntava joululomalainen voi löytää kaupungista jopa 20 joulumarkkinatapahtumaa.

New York
New York on erinomainen kohde sellaiselle joulun viettäjälle, joka pitää suurkaupungin hulinasta, valoloistosta ja villistä elämänmenosta. Ehkä ei turhaan lauleta, että "ei ole mitään, mitä et voisi New Yorkissa tehdä".

Amsterdam
Mahtavassa kulttuurikaupungissa on havaittavissa historian havinaa menneiltä vuosisadoilta peräisin olevien talojen reunustaessa katuja. Joulun ajaksi tulppaanikaupunki puetaan valoihin ja koristeisiin, jotka tekevät paikasta erittäin tunnelmallisen joulunviettopaikan.

Praha
Prahan silmiähivelevä arkkitehtuuri yhdistettynä koristuskavalkadiin mahdollistaa joulumielen nousemisen uusiin sfääreihin - ei edes tiedä, minne päin pitäisi katsoa!

Aspen (Colorado)
Jos reissultaan odottaa jotakin muuta kuin joulumarkkinoita ja ihmisvilinää, saattaa sopiva kaupunki olla Aspen Coloradossa. Paikka tunnetaan hienoista laskettelumahdollisuuksistaan ja monista musiikkitapahtumista lomien aikoihin.

Barcelona
Espanjalainen joulu epäilemättä eroaa suomalaisesta - erilaiset perinteet antavat uuden näkökulman meille, jotka olemme tottuneet lumiseen talvimaisemaan jouluaattoaamuna. Lämmin sää saattaa olla virkistävää vaihtelua Suomen muutaman (tai kahdenkymmenen) asteen pakkaselle. Barcelona on eläväinen ja kiinnostava kaupunkin, joka ei petä odotuksia joulunakaan.

Rovaniemi
Mikä olisikaan parempi paikka viettää joulua kuin ihan oikea Joulupukin kylä kotosuomessa! Euroopan joulupääkaupungiksi tituleerattu Joulupukin pajakylä on sataprosenttisen jouluinen ja vieläpä Suomen rajojen sisäpuolella. Jos eksotiikka ei tule jouluna kuuloonkaan, tyrkkää matkalaukut takakonttiin ja kaasuta Rovaniemeä kohti.

Toivottavasti matkakuume ja niin sanottu wanderlust tästä hellittää - vaikka voi olla, että kaikkien uusien paikkojen mietiskeleminen saa ne vain entisestään yltymään. Oli asia sitten niin tai näin, Sanna kuittaa ja toivottaa kaikille oikein vaiherikasta ja tuotteliasta torstaipäivää - enää vain hieman yli viikko joululomaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!