Minä olen täällä, maailman toisella puolen

Texas, mun kotini tällä hetkellä. Sanoin hyvästit Joensuulle vähän yli kuukausi sitten ja astuin mun elämäni tähän mennessä suurimpaan seikkailuun, vaihtovuoteen Amerikassa. En vieläkään oikein usko, että ihan oikeasti asun täällä! Aika on mennyt niin nopeasti kun koko ajan on jotain tehtävää; mä herään seitsemältä aamuisin ja oon vasta kahdeksan jälkeen illalla kotona joka arkipäivä. 

Kaikki täällä on niin erilaista verrattuna Joensuuhun ja Suomeen. Koulussani on yli 3000 oppilasta ja se näkyy myös rakennuksen koossa. Kannan koko päivän eväitä repussani ja syömään pääsen joko puoli kahdelta tai kahdelta päivästä riippuen. Opettajia kutsutaan sukunimillä ja ennen sukunimeä sanotaan mr, mrs, ms, dr tai coach riippuen opettajasta. Oppilaiden kohtelu opettajilta on samaa mitä Suomessa yläasteella; olemme kypsiä ottamaan vastuun omista tekemisistämme, mutta emme saa tehdä mitään. Välitunnit kestävät 7 minuuttia ja ehdin juuri ja juuri kävellä koulun toiseen päähän siinä ajassa. Välitunneilla soitetaan aina musiikkia ja kun se loppuu, tietää et kello soi minuutin päästä. Oppitunneilla teemme paljon muistiinpanoja ja on meillä luokan edessä kirjatkin, mutta käytetään niitä harvoin. Jos tahdot käydä vessassa, tarvitset hall passin, eli käytäväpassin. Monet opettajat laskevat, kuinka monta kertaa käyt vessassa vuoden aikana ja joillain esim. viisi on ehdoton maksimi. Opettajien ja koulun mielestä kännykät ovat kaiken syy huonoihin numeroihin ihan kansainväliselläkin asteikolla, joten jos kännykkää näpertää niin opettaja yleensä ottaa sen pois. Sen saa sitten käydä takaisin kansliasta 15 dollarilla koulupäivän päätteeksi. Matikka täällä on oikeestaan vaan ysiluokan kertausta, mutta kun mun matikkapääni ei oikein koskaan oppinut niitä asioita, on se aika haastavaa. Tieteessä me ollaan usein läppäreillä, enkussa kirjoitetaan 6 lauseen mittaisia kirjoituksia ja korjataan lausevirheitä muiden vanhoista kokeista. Läksyjä tulee aivan liikaa mun makuuni, täällä ne on 10-30 prosenttia arvosanasta. Kokeet on monivalintoja englantia lukuunottamatta. En sanoisi, että koulu on täällä helppoa, mutta Suomeen verrattuna oon täällä paljon parempi oppilas! Koulu siis on helpompaa ja ainoa asia, mikä tekee siitä vähän haastavamman on se, ettei englanti oo mun äidinkieli. 

Ympäristö on aivan erilainen. Puut ovat erilaisia, paljon pienempiä ja pensasmaisia. Sää voi olla aamulla aivan täydellinen ja kun pääsen koulusta pois, sataa ja ukkostaa kaatamalla. Suurimman osan aikaa täällä on kuitenkin vain kuuma! Sisällä on aina kylmä ja ulkona kuuma. Tiet ovat isoja, kaikkialle liikutaan autolla. Kävelyteitä ei ole niin paljon, ei kukaan täällä oikein kävele tai pyöräile paikasta paikkaan. Pikaruokapaikkoja on kaikkialla, aamuisin kun ajetaan mäkkärin ohi kouluun, niin siellä on pitkät jonot. Kaikki on paljon halvempaa täällä. Voisin alkaa itkemään, kun täällä on niin paljon ihania karkkeja, mitä Suomessa ei ole ja kun ne on niin halpoja! Mustat converseni maksoivat 30 dollaria, eli vähän päälle 20 euroa. Sama pätee myös elektroniikkaan, leffoihin, kampaamoihin ja oikeastaan kaikkeen, mikä on tullut vastaan. Yksi dollari on noin 75 senttiä, joten kaikki on vieläkin halvempaa mitä hintalaput näyttävät mun aivoille. Ruoka täällä on aivan erilaista, kaipaan ruisleipää ja makaroonilaatikkoa. On täällä ihan hyvää ruokaa, mutta suurimmaksi osaksi vain epäterveellistä. Mun hostperhe kuitenkin syö vähän terveellisemmin kuin ne, jotka käy aina pikaruokapaikoissa. Leipä täällä, miten sen sanoisi kauniisti, erilaista. Löysin näkkäreitä, mutta ne maistuu erilaisilta koska ne on kokojyvää eikä ruista. Kyllä täällä on ruisleipää, näyttää vaalealle leivälle ja maistuu pahalle pullalle. Oon onneks löytänyt täysjyväleipää, eikä mun tarvitse syödä vitivalkoista leipää kuten alussa. Alko naurattaa kaupassa, kun otin kokojyväleivän hyllystä ja kysyin voidaanks ottaa tää ja host isäni kysyi, ootko varma et syöt noin tummaa leipää. Kokojyväleipä täällä ei maistu kokojyvälle, ehkä sellaselle Vaasan grahampaahdolle enemmänkin. Mutta pahemmalle.

Miten sitten viihdyn täällä, kaikkien näiden muutosten keskellä? Melko mainiosti ainakin tällä hetkellä. Välillä on sellaisia päiviä kun mietin, miksi ikinä lähdinkään tänne ja jätin kaiken taakseni. Olisi paljon helpompaa vain olla Suomessa lukion kakkosluokalla, missä mun suurin huoleenaihe olisi wanhojentanssit ja kakkosten risteily, mutta ei. Mä päätin lähteä ja en aio katua päätöstäni. Mulla tulee olemaan aivan uskomaton vuosi ja saan kokea asioita, mistä oon aina unelmoinut. Stressaan wanhojentansseja sitten kun tulen takaisin, kyllä mä ne vielä ehdin tanssia ja risteilykin odottaa. Lyseolainen maailmalla kuittaa tähän, jos haluat kuulla enemmän mun kuulumisia lue mun blogia täältä ja seuraa instagramissa täältä!

- Roosa