Olen aina ajatellut olevani melko laiska. Juuri hetki sitten serkulle kirjettä kirjoittaessani aivoissani käynnistyi ajatusprosessi, jonka seurauksena tajusin, että laiskuus voisi omalla tavallaan olla täysin normaali elämäntapa. Luin eilen työilmoituksen, jossa haettiin palkallista unelmoijaa. Laiskoille ihmisille on siis jopa pyyntiä? Ehkä laiskan kuoren sisällä ovatkin vain täysiä kierroksia vetävät aivot, jotka keksivät kaiken aikaa mitä kummempia ideoita. Niinhän ne parhaat ideat syntyvätkin, ja itse asiassa olen jo hyvää aikaa sitten ottanut tavaksi kirjoittaa niistä parhaat ylös. Eihän niitä ole varaa hukata, mistä sen tietää vaikka joskus toteuttaisinkin ne… Tuskin toteutan, mikä onkin tämän laiskuuden heikko puoli. Ainakin on jotain mistä lähteä sen satunnaisen motivaatiopiikin iskiessä. Silloin ei ole vara enää mietiskellä, vaan täytyy tarttua näppäimistöön kiinni ja alkaa kirjoittaa. (Tämä kirjoitus on esimerkki yhdestä motivaation pilkahduksesta, alussa mainitsemani kirjeen suunniteluun käytin jopa kolme vuotta.)
Joskus tuntuu, että väkisin yritän vääntää kaikesta normaalista joitakin outoja ja mahdollisimman omaperäisiä variaatioita. Kuulun horoskoopiltani vesimiesten lohkoon, jonka pitäisi jokaisen analyysin mukaan olla täynnä viisaita, innovoivia ja hulluja ajatuksia omaavia olentoja, jotka viettävät ajatusmaailmansa aivan muualla KUIN maan pinnalla. (Olen ylpeä, nimittäin opin vasta vähän aikaa sitten äidinkielen tunnilla, kuinka ennen vertailevaa kuin-sanaa EI tule pilkkua.) Koen siis jopa niin sanotusti horoskooppisia paineita, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin rakastan vesimiehisyyttäni (ja laiskuuttani).
Palataan kuitenkin takaisin aiheeseen. Väitteeni on, että laiskuutta tulisi arvostaa enemmän. Mietiskelykautenaan laiskahkot yksilöt luovat parhaat ideat, jotka luovat nykyajatusten eteenpäin viennille mahdolliset olosuhteet. Motivaation iskiessä he saavat täysin epäinhimillisellä tasolla hyvitettyä kaikki normaalin maailmanmenon mukaan hukatut hetket ja tekevät aivan huomaamattaan kahden viikon hommat yhdessä illassa. Eikö olisi siis aika poistaa häpeä laiskuuden yltä, ja alkaa arvostaa tätä elämälle välttämätöntä elämäntyyliä? Itse äänestän Kyllä!
Opiskelen nyt viimeistä jaksoani lukiossa. Lyseo on kyllä kaikesta huolimatta tarjoillut minulle aivan unohtumattoman opiskeluajan. Ja kaikille huolissaan oleville, kyllä laiskakin voi lukiosta selvitä, hyvin selviääkin! Rehellisesti sanottuna lukio on kamalaa, mutta näin loppusuoralta käsin mietittynä, kaikesta selviää kun ei vain ota niitä kurssiarvosanoja niin vakavasti ja muistaa nauttia! Välitunnilla kannattaa nollata aivot esimerkiksi toimivaksi testatulla metodilla, tekemällä jotakin mistä pitää. Älä tyydy hokemaan sitä päivittäistä mantraa "miksi ihmeessä tulin lukioon", vaan harjoittele vaikka uusi tanssikoreografia.
Yhteen vuoteen mahtuu niin paljon tapahtumia, jotka eivät välttämättä sinänsä ole kovin erikoisia. Parhaisiin ystäviin yhdistettynä ne ”pönötystapahtumatkin” saattavat muuttua osallistumisen arvoisiksi. Tällä hetkellä meinaa kyyneleet iskeä pintaan, kohta pitäisi pukeutua ja lähteä kouluun jouluaterialle. Karjalanpiirakoita ruokana… hmm tämä postaus taisi olla tässä.
// Edellisestä postauksesta on jo hyvin aikaa. Hyvää kannattaa odottaa, ja luovat ajatukset ovat kaiken sen ajan arvoisia, eikö!
