Tämän vuoden penkkarit taputeltiin muutama viikko sitten päätökseensä abiristeilyn merkeissä, jota ennen me abiturientit vietimme mieleenpainuvat läksiäiset lähestulkoon karnevaalitunnelmissa. Minä ainakin olin aiemmin miettinyt, miltä mahtaa rekan lavalla oleminen ja ihmisten hymyjen näkeminen sieltä ylhäältä päin tuntua - ja nyt voin sanoa, että se on tosiaankin niin vallan mainio tunne, että hymy on herkässä. Penkkareissa on sopivasti hulluutta, hauskuutta ja haikeutta.
Aamusta asti päivä oli aivan mahdottoman iloinen ja ratkiriemukas, ja pakko on antaa tunnustusta myös abishowta tekemässä olleille abeille, sillä tämän vuoden abishow oli mielestäni rehellisesti ja kaunistelematta paras, minkä olen kouluaikanani nähnyt. Selviytyjissä seikkailivat tällä kertaa Lyseon opet, ja meno oli, noh, hullun hauskaa ainakin!
Penkkareiden huipennuksen eli ajelun ja karkinheittelyn jälkeen ilta oli edessä ja juhlakansa lähti kuka minnekin. Koulun loppua juhlistettiin illalla epäilemättä ympäri kaupunkia.
Ja koska juhlat eivät suinkaan olleet vielä loppuneet, lähti moni abiturientti lauantai-aamuna legandaariselle abiristeilylle. Tunnelma oli jo bussissa varsin hilpeä aamusta asti, vaikka väsymys saattoikin hieman silmissä hiertää ennen ensimmäistä ABC:tä. Haukottelemaan ei reissulle kuitenkaan tultu, joten siinä matkan aikana ehti yksi jos toinenkin pyyhkiä unihiekat pois ja valmistautua koko yön kestäviin juhliin - ja laivan notkuvaan buffettiin. Ehkä minun ei enempää tarvitse siitä risteilystä kertoa - kai se sekin oli koettava, kerranhan sitä nimittäin abeja ollaan.
Koko ikäluokkani puolesta voin varmasti vahvistaa, että penkkariviikko oli tosiaan yhtä juhlaa ja laskeutuminen lukuloma-arkeen varsin kova ja kivinen. Moni taisi hakea muiden tuliaisten ohella Tallinnan sataman edustalta itselleen myös sitkeän yskän, mutta onhan se parempi sairastaa nyt kuin sitten kirjoitussalissa. Jos penkkareiden aikaan joku olisi jotakin erehtynyt mainitsemaan ylioppilaskirjoituksista, olisi muutaman pää saattanut kääntyä puhdas hämmennys kasvoillaan - ai mitkä ylioppilaskirjoitukset?
Sitä minäkin aion nyt tämän seuraavan viikon ajan vielä pohtia, sillä lukulomaa on tosiaan jäljellä enää viikko - ja sitten ei enää muuta kuin lautakunnan paperi nenän edessä, kuusi tuntia per aine ja ylioppilaslakin vastaanottaminen. Sen pituinen se, tämä lukio nimittäin.
Minun lyseotaipaleeni lähestyessä loppuaan haluan kiittää kaikkia Lyytin lukijoita, oli ilo ja kunnia toimia rakkaan Lyseon oman blogin päätoimittajana yhdessä Marin kanssa. Nyt on aika etsiä kartasta teitä kohti uusia seikkailuja - tai raivata ne itse.
 |
| Lyseon opettajat olivat tuttuun tapaan katsomassa penkkariautoja taidemuseon kohdalla! |
