etusivu toimitus yhteys

20. joulukuuta 2013

20. LUUKKU -TIERNAPOJAT








Tänään koulussa aamua piristi Tiernapojat-esitys. Vai pitäisköhän sanoa tiernapojat ja -tyttö, haha. Reksi Petri, hallituksen puheenjohtaja Marko ja varapuheenjohtajat Sussa ja Jali!

Näissä merkeissä onkin kiva aloittaa joululoma:) Lunta satelee reippaasti, eilen oli Kuusijuhla ja tänään koulu loppui meijän kakkosten osalta Wanhojen harkkoihin. Eli mitä parhain lopetus, haha. Nauttikaa te kaikki loman alusta:)

19. LUUKKU - LYSEON YÖ

Taas se tietty aika vuodesta; Lyseon Yö vuosimallia 2013! Tällä kertaa festarit oli vaihdettu Alamaailmaan, eli koulu kuhisi rikollisia ja pahiksia... Koko koulu on mukana tekemässä lukiomme suurinta tapahtumaa. Koulu koristellaan, ihmiset pukeutuvat teeman mukaan, ruoka on astetta erilaisempaa ja käytävät ovat luokkia myöten täynnä kaikenlaista tekemistä. Opettajat, abit, houseband ja erilaiset työryhmät ovat mukana tekemässä koulusta tunnelmallista. Pakko kyllä myöntää että tapahtuma sai uuden näkökulman kun tänä vuonna olin itse mukana väliaikaryhmässä! Kiitokset kaikille jälleen hyvin onnistuneesta Lyseon Yöstä!!

Ps. Kuvat  otti Jonna ja tekstiä kirjoittelen parhaillaan minä, Sanni. Pientä postauksen toteutus-hämminkiä oli joten siispä postaus ilmestyy vähän jälkikäteen.

Asut mitä upeampia pokeripöytiä unohtamatta! 

Ruokailu täynnä rikollisia ja pizzan voimin iltaa kohti fiiliksissä!

Parhaimman asun palkinnon voittivat Joakim ja Paavo Karhukopla-idealla! Kieltämättä huippu idea:)
Ihana ruotsin opemme Niina!
Päälavan ohjelmasta vastasivat Houseband, abit, opet ja musiikkiluokan ihmeet!

18. joulukuuta 2013

18. LUUKKU

Apua, jouluun on enää... kuusi päivää? Mikä tarkoittaa että on kuusi päivää aikaa metsästää kynsin ja hampain viimeiset lahjat! Uskon että sieltä löytyy muutamia jotka kamppailevat aiheen parissa, myöntäkää pois ;) Siispä päätin tehdä inspiraatioksi pientä helppiä kaikille teille Matti-Myöhäisille tai muuten vain viime tippaan jättäville. Uskon ettei kovinkaan monella lukioikäisellä ole varaa kalliisiin kelloihin tai hajuvesiin, joten raivasin tilaa niille budjetti-ystävällisille lahjoille!

 1. Söpöt tohvelit tai sukat on varma juttu. Varmista ensin tytön tyyli; rock vai pop. Poikamainen tyttö ei välttämättä pitäisi Hello Kitty -sukkia, kun taas tyttömäinen tyttö saattaisi antaa mustat Kiroileva siili -tohvelit veljelleen..  2. + 3. Suihkugeelit, rasvat ja huulijutut  menee aina. Olipa se sitten punainen huulipuna tai vaaleanpunainen huulikiilto, tyttö tulee tarvitsemaan niitä jossain vaiheessa! (tähän sanon kokemuksella; jätä ne kaikkein halvimmat hyllyyn, luota minuun) 4. Söpöt tai sisustukselliset tyynyliinat on kiva lisä huoneeseen. Mustavalkoiset toimii aina ja ruusu- tai kissakuvioiset löytää paikkansa tyttömäisen huoneesta.
1. + 3. Kuviollinen t-paita ja perus pipo on varma valinta. Mitä hauskempi teksti huumorimiehelle, sitä parempi. Bändi- tai urheilu-paita ovat hyviä jos pojalla on jokin tietty mielenkiinnonkohde. 2. Aamun piristävä muki on aina kiva kaivaa kaapista! Sen voi myös tehdä itse mutta nopea etsii muutaman euron kipaleen Anttilasta. 4. Jokavuotinen suihkugeeli vuori ei haittaa, nimittäin parempi olla liikaa kuin liian vähän. Voit ovelasti vaikuttaa miltä henkilö tuoksuu.. ;) 

+ Yhteisenä kaikille: herkkukassi! Olipa henkilö nainen tai mies, tyttö tai poika, vanha tai nuori; lempiherkut otetaan aina ilolla vastaan. Lempi suklaalevy, karkkipussi, limppari ja vaikka sipsipussi. Jos olet epävarma, valitse ne perusmaut joista jokainen tykkää (muista allergiat!!!). 

17. joulukuuta 2013

JOULUKUUN 17.

Tänään koulumme muuttuu alamaailmaksi vuosittaisen Lyseon yön merkeissä. Kuvia ja tekstiä on tulossa myöhemmin, joten nyt nautin pitkästä aamusta löhöillen sohvalla!

.
@karadenizdilara
Untitled

16. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 16. luukku

Koska Krokotak on yksi loistavimmista keksinnöistä, ajattelin jakaa teille piparkakkutalojen seuraajat. Näistähän saa koko kylän tehtyä! Tästä lisää karkkiasiaa itse Krokotakin puolelta :)