etusivu toimitus yhteys
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kolumnit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kolumnit. Näytä kaikki tekstit

19. tammikuuta 2014

Olkaamme ylpeitä suomalaisesta tavasta opiskella

Mulla oli rästissä pari enkun kolmoskurssin kirjoitelmaa viime vuoden vikalta jaksolta, eikä mulla sen takia ole sitä kurssia suoritettuna. Päätin vihdoin tehdä jotain järkevää, joten menin Wilmaan lukemaan viime syksyn alussa saadun viestin enkunopettajaltani Reetalta. ''Vertaile suomalaisen ja jenkkiläisen opiskelua'' oli ensimmäinen 150-200 written taskin aiheena. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten päätin vihdoin aloittaa tuon lyhyen kirjoitelman kirjoittamisen. Ja sitten se venyikin kolminkertaiseksi. Tekstinihän on aivan täyttä puhetta, joten olisi sääli, jos kirjoitelman näkisi vain Reetta. Täähän on tietenkin enkuksi, kun englannin aine on kyseessä. Jokaisen lukiolaisen kuitenkin pitäisi englantia tämän tekstin verran osata. Jollei, sitten kannatan ottamaan enkun nollakurssin Reetan tai jonkun muun ihanan enkunopettajamme kanssa(tai sitten vaan käyttää helposti google translatea). 

Differences in studying in Finland and the US

Studying in the United States of America is really different when comparing how we study in Finland. I’ve been studying in Cedar Ridge high school in Round Rock, Texas for one semester now. First of all, you have to go to high school in the USA, in Finland it’s optional. We have the same schedule for the 1st semester and when the 2nd semester comes you usually have the same schedule that you used to have. In Finnish high school our schedule changes 5 or 6 times a year! We have this 6 weeks system: we get our grades in end of every six week to see if we’re failing. We also get report cards three weeks before the six weeks is about to end, that we can see are we failing that six week. Sounds complicated, but when you get in to it, it really isn’t.  So basically we get updates from our grades all the time. The school gets money from the government from every kid that comes to school every day here in the US. When someone doesn’t show up, it means that the school doesn’t get their daily money from that student for that day. That’s why in Texas you can be absent only 10 days for the whole year. In our school we have this AB-day system: every other day is different. Both days have four different subjects, so you have 8 subjects all together. I’ve heard that they made this system, so football players have more time to work out during school time. Football is really big in Texas so they wanted that kids would have more time to practice. Of course that’s not what they say to us, but that’s probably a really big reason to that system like one of my teachers said.

 Finland education level is really high and that’s why school feels so much easier here in Texas. We take a lot of notes and at the same time the teacher talks. We can’t really talk to each other while we’re in class, because we don’t have time for that. In Finland it’s all different. We do take notes, but teacher gives us time to write it all down before telling it. Finnish students read things from books, American students not really. We don’t have school books here, or we do have them in some classes, but we don’t really use them. The books aren’t our own, so we can’t take them home. In Finland we use books all the time. One other big difference is the exams. In Finland we do essays and short answers in every exam, it doesn’t matter what subject it is. In Texas every exam is multiple-choice! We don’t really do essays and short answers in exams, expect in English I think there is a short answer part. Even math exams are multiple-choices, so you can check your answer if you’re wrong.

I feel like in here we study just to pass the six weeks and semesters and teachers just want us to pass their subjects. We get reviews before exams and that’s usually everything you need to know in the exam. They teach us how to take exams and that’s all that they talk about. They know what we need to know in exams and that’s all that they tell us. Rest of the stuff doesn’t matter and maybe that’s why people don’t succeed so much in here than in Finland. In Finland we don’t study for school – we study for life. In Finland we learn things that matters and what we’re going to need in our lives after we graduate. That is maybe the biggest difference in the school systems between USA and Finland. I’m really blessed that I’ve had the opportunity to be educated in Finnish school system and I’m really proud of that.

C Korhosen Roosa 

Havainnollistava kuva miten Jenkkiläiset opiskelee Texasissa: ei kirjoja vaan tuhansia monisteita, jotka pitää tunkea jokaiselle aineelle tarkoitettuun mappiin. Tuunasin kansioni supersiistillä ilmastointiteipillä ja mun jenkkikoulun logolla jee. 

14. maaliskuuta 2012

Good little things

Vietin melkein koko hiihtolomani töissä isosleirillä. Viimeisinä päivinä laitoimme seinälle sydämiä, kaikissa jonkun nimi.  Niihin piti kirjoittaa positiivia ajatuksia kyseisestä henkilöstä. Joku fiksu kutsui sydämiä nimellä ’voima sydän’.
Varmaan kaikki ovat joskus tehneet tuollaisia, esimerkiksi riparilla tai muissa paikoissa. En tiedä onko muut huomanneet, mutta joskus on tosi vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa, muutakin siis, kuin mukava tai kiva.

Onko se oikeasti niin vaikeaa löytää positiivia asioita? Eikä kyse oli vain ihmisistä, vaan myös hetkistä. Meillä tuntuu olevan aina joku valituksen aihe, liittyen säähän, ruokaan tai vaikka oman vaatekaapin sisältöön. Meillä on jonkinlainen tarve valittaa joka asiasta!  Kyllä, minäkin sorrun tähän usein, ehkä liiankin usein. Ei aina ole helppoa löytää pilvelle hopea reunaa tai kouluun päälle pantavaa.
Tietenkään kasaantuneet kouluhommat tai kirjoitukset eivät auta asiaa ollenkaan. Kaiken maailman ylimääräinen stressi ei helpota kenenkään oloa. Mutta voisiko oman ajattelu kannan muuttaminen tuoda helpotusta myös stressiin? Jos yrittäisikin löytää arjesta ne pienet ilot, eikä niitä suuria epäkohtia. Olisikohan se miten vaikeaa?  

Entä jos seuraavan kerran, kun sataa vettä et ajattelisi, että: ’ Voi PIIIIP!!!’ Vaan, että JEE lumisulaa ja tulee kevät ja sitten tuleekin jo kesä.  Minä ainakin kokeilen tätä taktiikkaa muunkin kuin sateen kohdalla. Yritetäänkö kaikki löytää elämästä ne pienet ja ehkä joskus huomaamattomatkin ilot?

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

-Muumipappa
Kuva: We heart it

-rose

19. tammikuuta 2012

Kolumni: Motoriikalla maustettu rääkki

Kaikki tai ainakin monet meistä tekivät uutena vuotena sen
saman vanhan lupauksen nostaa kuntoa ja aloittaa liikunnan. Niin tein minäkin,
niin kuin joka ikinen vuosi. Se on vain jotenkin jäänyt, kun on pitänyt
valita sohvalla hyvä leffa vai itsensä rääkkäys. Sitten lauantaina tapahtui ihme,
jätin sohvan ja lähdin rääkkäämään itseäni.

Kaverini oli houkutellut minut mukaan kokeilemaan jumppaa
tai jotain sen tyylistä hyppimispomppimis-rääkkiä nimeltä rasvanpoltto.
Valitettavasti informaatio ei ollut tullut perille asti: kyseessä oli vaikeampi
eli kakkostason ryhmä, jossa käyvät ihmiset osaavat jo askelkuviot.

Minulla ei ole tanssitaustaa. Ei jumppataustaa. Ei mitään sellaista, jossa kädet ja jalat tekevät eri asiaa eri tahdissa ja eri suuntiin. Motoriikkani ei siis ole mitään huippuluokkaa..
Kuvitelkaa sitä ihanaa tunnetta mikä iski, kun tajusin, että hetkinen nyt pitäisi käsiä nostaa ja hypätä tuonne suuntaan ja kääntyä. Ei onnistu! Tietenkin yritin sysätä tuon negatiivisen tunteen pois ja ajatella positiivisesti, että kyllähän minä tuon opin helposti. No, ei se sitten käynytkään niin helposti, ei todellakaan. Ei siinä mennyt kauaa kun jo pyörin ja kääntyilin vääriin suuntiin väärissä kohdissa. En itse ärsyyntynyt tilanteesta, kamalasti. Toisin kun ne megamummot, jotka olivat tulleet aikuisten oikeesti kuntoilemaan.

Vaikka joskus itsensä nolaaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta oikeastaan se on aika rentouttavaa! Ei sitä aina kannata ottaa itseään ja tekemisiään niin vakavasti. Pitäähän sitä itselle osata nauraa, elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa. Nyt kun ajattelen tuota tilannetta, ei se niin kamalaa ollut. Ainakin minulla oli hauskaa! Sain liikuntaa eivätkä paikatkaan olleet hullunkipeät seuraavana päivänä. Ehkä otan itseäni toisenkin kerran niskasta kiinni ja menen jonnekkin rääkkäämään itseäni, mutta seuraavan kerran tarkistan minkä tason ryhmä on tiedossa.

-rose