Kolumni: Motoriikalla maustettu rääkki

Kaikki tai ainakin monet meistä tekivät uutena vuotena sen
saman vanhan lupauksen nostaa kuntoa ja aloittaa liikunnan. Niin tein minäkin,
niin kuin joka ikinen vuosi. Se on vain jotenkin jäänyt, kun on pitänyt
valita sohvalla hyvä leffa vai itsensä rääkkäys. Sitten lauantaina tapahtui ihme,
jätin sohvan ja lähdin rääkkäämään itseäni.

Kaverini oli houkutellut minut mukaan kokeilemaan jumppaa
tai jotain sen tyylistä hyppimispomppimis-rääkkiä nimeltä rasvanpoltto.
Valitettavasti informaatio ei ollut tullut perille asti: kyseessä oli vaikeampi
eli kakkostason ryhmä, jossa käyvät ihmiset osaavat jo askelkuviot.

Minulla ei ole tanssitaustaa. Ei jumppataustaa. Ei mitään sellaista, jossa kädet ja jalat tekevät eri asiaa eri tahdissa ja eri suuntiin. Motoriikkani ei siis ole mitään huippuluokkaa..
Kuvitelkaa sitä ihanaa tunnetta mikä iski, kun tajusin, että hetkinen nyt pitäisi käsiä nostaa ja hypätä tuonne suuntaan ja kääntyä. Ei onnistu! Tietenkin yritin sysätä tuon negatiivisen tunteen pois ja ajatella positiivisesti, että kyllähän minä tuon opin helposti. No, ei se sitten käynytkään niin helposti, ei todellakaan. Ei siinä mennyt kauaa kun jo pyörin ja kääntyilin vääriin suuntiin väärissä kohdissa. En itse ärsyyntynyt tilanteesta, kamalasti. Toisin kun ne megamummot, jotka olivat tulleet aikuisten oikeesti kuntoilemaan.

Vaikka joskus itsensä nolaaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta oikeastaan se on aika rentouttavaa! Ei sitä aina kannata ottaa itseään ja tekemisiään niin vakavasti. Pitäähän sitä itselle osata nauraa, elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa. Nyt kun ajattelen tuota tilannetta, ei se niin kamalaa ollut. Ainakin minulla oli hauskaa! Sain liikuntaa eivätkä paikatkaan olleet hullunkipeät seuraavana päivänä. Ehkä otan itseäni toisenkin kerran niskasta kiinni ja menen jonnekkin rääkkäämään itseäni, mutta seuraavan kerran tarkistan minkä tason ryhmä on tiedossa.

-rose