Lyytin Abi-Tuska on herännyt eloon uinuvien vuosien jälkeen, hurraa! Abin tuskaa on monenlaista, sillä se voi päivästä riippuen tarkoittaa niin opiskelutuskaa, luopumisen tuskaa kuin eksistentiaalista olemisen tuskaakin. Täällä otan itselleni täyden oikeuden marmattaa abin elämää kurjistavista asioista, kuten suorituspaineista, uupumisesta, aikaansaamattomuudesta ja vuorokauden tuntimäärän rittämättömyydesta - ilman huonoa omaatuntoa siitä, että levitän ympärilleni negatiivista energiaa. Muissa teksteissäni kyllä lupaan yrittää viljellä hyväntuulisemman maailman siemeniä.
Jos joku abiyksilö huomaa kaipaavansa viimeksi syyskuussa koulullamme vierailleita yo-kirjoituksia, ei hätää, sillä ihan kohta ne tulevat taas ja imaisevat abi-parat vääjäämättömästi uumeniinsa mustan aukon tavoin. Can't wait! Kohta koko koulu kumartaa taas Suurta ja Mahtavaa YTL:ää, joka tekee abeista numeroituja kokelaita, joiden pudonneiden pyyhekumien perässä opettajat kyykistelevät. Minun on jo monella Helsinki-visiitilläni tehnyt mieli käydä kurkkimassa, miltä näyttää YTL:n päämaja Suvilahdessa, kenties Suomen hipstereimmässä kolkassa. Olen nimittäin laitoksen tarunhohtoisen maineen ansioista huvittanut itseäni kuvittelemalla sen eeppiseksi graniittilinnaksi luotaantyöntävine rautaportteineen ja tulileskoineen. Toinen kuvittelemani vaihtoehto on yltiömodernistinen, avaruusalusta muistuttava rakennus, jossa tunteettomat, elämälle totaalisesti kyynistyneet robotti-sensorit luokittelevat kokelaat vastaustensa perusteella Lemmikkeihin ja Imbesilleihin. Hahahaa, luulitko muka tietäväsi jotain psykologiasta! Eikö se MAOL auttanutkaan pääsemään fysiikkaa läpi? Eivät tuollaiset juntit osaa kirjoittaa runoanalyysejä!
En vastusta ylioppilastutkintoa sinänsä, sillä kannustaahan se meitä laiskuuteen taipuvaisia lukiolaisia haastamaan itsemme ja pohtimaan sitä, mitä henkistä pääomaa lukioaika on jättänyt pääkoppaamme ja kuinka sitä voisi hyödyntää. Sen sijaan tapa, jolla yo-kirjoitukset vyöryvät päällemme ja tappavat orastavan oppimisinnon, tuohduttaa opiskelijaidentiteettiäni. Aito oppiminen ei ole arvosanajahtia tai transsinomaista ulkoa opettelua vaan alituista kyseenalaistamista ja luetun vertaamista omiin kokemuksiimme maailmasta. Olennainen kysymys juhlamaljoja kilistellessä tulisi olla "montako ällää" -mantran sijaan jotakin sen kaltaista kuin "mitä opit lukioaikana itsestäsi, muista ja tästä kaikkeudesta, joka meitä ympäröi?"
Myönnän toki minäkin, että ajatus tavoitteitani vastaamattomista tekstitaitovastauksista nostaa kiukunkyyneleen silmäkulmaan.
Tiia O.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!