Kansainvälisyysviikko Lyseossa

Viikko 44 vietettiin Lyseolla kansainvälisissä tunnelmissa. Viikon jokainen päivä aloitettiin teeman mukaisella aamunavauksella ja jokaiselle pitkälle välitunnille oli järjestetty kansainvälistä ohjelmaa.



Maanantain aamunavauksessa meille esittäytyi joukko Karelia AMK:n vaihto-opiskelijoita. He kertoivat muun muassa mitä eroja ja yhtäläisyyksiä he ovat huomanneet kotimaansa ja Suomen välillä. Espanjalaiset eivät esimerkiksi ole tottuneet syömään niin aikaisin kuin me täällä Suomessa. Vaihtarit vierailivat myös oppitunneilla.

Pitkällä välitunnilla ohjelmassa oli laulua ja tanssia.

   

Tiistain pitkällä välitunnilla saimme kuulla lisää kansainvälisiä lauluesityksiä ja nähdä irlantilaista tanssia. Nopsajalkaisesta tanssijasta meinasi olla mahdotonta saada täysin pysähtynyttä kuvaa!

Tyttöhän leijuu!

Keskiviikkona kansainvälisyysmessut täyttivät ala-aulan, kun esittelyssä oli monta kiinnostavaa maata. Messuilla pääsi muun muassa maistelemaan venäläisiä leivoksia sekä leikkelemään hedelmiä.

Torstain pitkällä välitunnilla vuorossa oli salsaa. Jo pelkkä aulassa raikuva musiikki toi menevän tunnelman käytäville. Hienon tanssiesityksen jälkeen myös koulumme opiskelijat pääsivät salsaamaan!

Kansainvälisyysviikon viimeisen päivän pitkällä välitunnilla saimme kuulla koulumme opiskelijoiden laulua usealla eri kielellä sekä kokeilla origamien taittelemista. Valmiiden lintujen siipiin kirjoitettiin nimet sekä suomeksi että japaniksi.

Kiitos kaikille esiintyjille mahtavasta kansainvälisyysviikosta!

Takaisinheitto päivään, jolloin vuoden 2015 ykköset kastettiin lyseolaisiksi

Kaste on siinä määrin legendaarinen tapahtuma, että luultavasti kaikki koulun opiskelijat ja opettajatkin olivat seuraamassa, kun ykkösluokkalaiset saivat päivälleen märän lopetuksen abien syytäessä vettä heidän päälleen ihan saavista kaataen.

Sen päivän viimeisellä tunnilla tunnelma oli karnevaalinomainen - viidakon kutsu kaikui käytävillä, kun ykköset saivat ensin vannoa uskollisuuttaan abiturienteille ja sen jälkeen vastaanottaa kasteen, jonka myötä heistäkin tuli ihan aitoja lyseolaisia. Kakkoset syöksyivät käytävien vierille heti kun tie oli selvä, ja parhaat näköalapaikat oli varattu jo sinä silmänräpäyksenä, kun ykkösluokkalaiset olivat hävinneet oppitunneilleen onnellisen tietämättöminä (tai ei niin tietämättöminä) tulevasta koitoksestaan. Koko koulu nauroi ja taputti yhdessä, saihan sinä päivänä taas uusi sukupolvi lyseolaisia kokea tuon mahtavan tervetulotoivotuksen.

Kuva kai kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja tuhat kuvaa vielä enemmän, joten olkaa hyvät ja katsokaa tapahtumaa muisteloidaksenne oheinen video (joka tosin on aivan todellinen raakaversio, sillä Mari kohtasi ylitsepääsemättömiä ongelmia yrittäessään muokata sitä katsottavammaksi) ja tihrustakaa kuvat niin tarkkaan että ne painuvat muistiin asti.

Se päivä oli kaunis ja aurinkoinen - osalle tietysti hyvinkin kostea ja sateinen - eli siis mitä sopivin lyseolaisuuden juhlistamiselle.

(tekstin kirjoitti Sanna Hirvonen ja kuvaajana toimi Mari Hirvonen.)

Touko Aalto, pesunkestävä lyseolainen

Koulumme 150-vuotisjuhla kokosi noin 1400 ihmistä Areenalle. Oli puheita ja kaikenlaisia esityksiä. Yksi puhe, nimittäin juhlapuhe jäi erityisesti mieleeni. Kansanedustaja Touko Aalto piti sellaisen puheen, että mielenkiintoni hänen lukioaikoihinsa heräsi väistämättä. Blogin päätoimittajan roolissa päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Siispä illalla pakkasin kamerareppuni ja käänsin Volvoni nokan kohti Kimmeliä, juhlailtamia sekä itse Touko Aaltoa!

Touko, Savonlinnasta Joensuuhun rantautunut ja nykyään Jyväskylässä vaikuttava lyseolainen, aloitti lukion silloin kun Pete aloitti reksinä, eli vuonna 2000. Abiturientti vuodelta 2003. Ikuisesti lyseolainen, näin kehtaisin keskustelumme perusteella väittää.

Toukolle Joensuun lyseon lukio oli itsestäänselvyys: Kaikista lukiokuvailuista juuri Lyseo tuntui siltä oikealta paikalta hänelle. Koulukiusattuna hän tahtoi pois vanhoista kuvioista, ja hän uskoi Lyseoon siivilöityvän juuri sellaisen porukan, jonka kanssa hän näkee tulevaisuutensa. Omien sanojensa mukaan Touko aloitti uuden elämän Lyseossa. Paikassa, johon hän aidosti tuntui kuuluvansa.

Lukioaikanaan Touko oli kiinnostunut erityisesti äidinkielestä. Oikeastaan hän kiinnostui siitä nimenomaan lukioaikana, juuri sellaisesta äidinkielestä, mitä Lyseossa opetettiin. Ei häntä kiinnostanut sijamuodot ja kielioppi, vaan itse kirjoittaminen. Touko suuntautui yhteiskunnalliseen kirjoittamiseen, jonka kautta kirjoittamisesta tuli hänelle intohimo. Omien ajatusten ja tunteiden vapauttaminen kynän ja paperin avulla oli jotain, mitä peruskouluajan äidinkielen opiskeluun ei kuulunut, ainakaan samassa mittakaavassa. Ja kyllä, sen kieliopin oppi sitten kirjoittamalla, ei pänttäämällä. Sijamuotojen nimityksillä ei nyt ole niin väliä, kunhan niitä osataan käyttää oikein.

Toukon oppiainevalintoja olivat myös historia ja yhteiskuntaoppi, joista hän valikoikin kaikki mahdolliset kurssit lukujärjestyksiinsä. Kaveriporukalla he järjestivät omia liikuntakurssejaan perustamalla pienimuotoisen kamppailulajikerhon. Lyseon liikuntamahdollisuudet olivat siis jääkiekkoilijalle oikein optimaaliset, ja valinnanvapauden mahtavuus korostuikin todella paljon lukioajoista puhuttaessa.

Seuraavat asiat Toukolle jäivät erityisesti mieleen lukioajasta: Manu, pingispöytä, Jarmo ja Hannele, yhteiskunnallinen herääminen, nuoruuden hölmöilyt sekä oman itsensä, oman persoonallisuuden ja omalle elämälle merkityksen löytäminen. Se, että Lyseossa tuetaan juuri opiskelijan omia kiinnostuksen kohteita ja siellä näkyy vilpitön sekä läsnäoleva vuorovaikutus. Itsensä toteuttamisen mahdollisuus on ihan erityistä.

Kun kysyin Toukolta, mitä lyseolaisuus hänelle merkitsee, ensimmäinen vastaus oli "paljon". Yhteisöllistä kasvualustaa ja kanssakulkemista. Sitä, että yksilölliset valinnat saavat koko yhteisön tuen. Tänään oli se päivä, kun Touko pääsi liikuttuneena kiittämään opettajiaan siitä kaikesta, mitä lukio hänelle antoi. Touko on äärimmäisen ylpeä lyseolaisuudestaan, enkä yhtään ihmettele tai kyseenalaista miksi.

"Lyseolaiset: Olkaa rohkeasti sitä mitä olette, toisia kunnioittaen ja toistenne tukena. Kukaan ei pärjää yksin. Yksilö ja yhteisö kulkevat käsi kädessä, ihan aina. Kun kaikki yksilöt voivat hyvin, voi yhteisökin hyvin. Pitäkää näistä asioista huolta: Siitä, että jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon, että kukaan ei jää varjoon ja että pidetään kaikki huolta toisistamme. Jokaisella on heikkoja hetkiä, ja silloin lyseolaiset ovat yhtä."

Mielettömän suuret kiitokset sinulle, Touko mukavasta juttutuokiosta sekä siitä, että olit paikalla hienossa juhlassamme! Sille abiturientille, joka lainasi sinulle tänä aamuna deodoranttia, on nyt myös välitetty kiitokset!

150-vuotisjuhlat

Perjantai, 4/9/15

              kulkueen muodostusta

Juhlan aikana kuultiin monta hienoa musikaalista esitystä ja nähtiin rutkasti lyseotalenttia, jota oli ilo katsella.

Onnea Lyseo 150-v. !

Liikuntailtapäivä hieman toisenlaisesta näkökulmasta

Koulumme perinteistäkin perinteisempi liikuntailtapäivä on jälleen vietetty varsin lämpimässä säässä. Viralliseksi fiiliksen tarkastajaksi saapui Riima, edellisellä kouluvierailullaan puolet nykyistä pienempi karvainen tyyppi.

Vierailunsa aluksi Riima tarkisti abiturienttien huolella ja rakkaudella valmistaman kastealtaan. Sen parissa on abi jos toinenkin puuhastellut lukuisia tunteja, ja hyvää työ onkin ollut, sillä allas on rakentunut oikein ennätysajassa. Enää altaasta puuttuu uudet ykköset, sitä hetkeä odotellessa!

Kasteallas kelpuutettiin ja erityisesti sen sisääntuloaukko oli arvioijan mielestä hulvattoman hauska. Pisteet abeille!

Itse liikkapäivä alkoi perinteisesti reksi-Peten ja Monsieur Esen alkujumpalla. V-askeleet sujuivat mainiosti niin vanhoilta konkareilta, uusilta lyskalaisilta kuin myös Riimalta, joka omaa v-askeltaan kuvassa esittelee.

Täytyy sanoa, että vaikka nämä alkusyksyn liikkapäivät ovatkin normaalisti keskivertoa lämpimämpiä (tai edes vähemmän sateisia) päiviä, en muistanut niiden yltävän sentään tällaisiin lukemiin. Asiaa ei yhtään helpottanut keinonurmesta heijastuva lämpö, joten ehkä syy löytyy sillekin, miksi juuri tätä liikuntailtapäivää kutsutaan piknikhenkiseksi. Vesipiste toimi!

Alkulämmittelyjen jälkeen siirryttiin omille etukäteen valituille paikoille, joita jo totuttuun tapaan olivat mm. beach volley, Treetop-seikkailupuisto, koiralenkki sekä tietenkin jalkapallo, jossa luokkien joukkueet kisaavat toisiaan sekä lopuksi opettajia vastaan. Peli oli totuttuun tapaan armotonta, mutta lyseolaisittain silti reilussa hengessä pelattua.

Riiman tarkkailunkohteena oli juurikin jalkapallo. Pientä koiraa ei luokan joukkueeseen kutsuttu mukaan pelaamaan, josta se selkeästi otti hieman itseensä, mutta lopulta tyytyi seuraamaan peliä katsomosta käsin. Lopulta katsojakavereiden grillimakkarat houkuttelivat pientä koiraa enemmän kuin mielenkiintoiset pelit. Sellainen win-win situation, kaikki osapuolet lopulta tyytyväisiä.

Ihan kaikkien abiturienttien päivä ei tällaisiin urheilujuttuihin päättynyt, vaan osa suunnisti takaisin koululle biologian pariin. Kirjoitusten uhkaavan lähestymisen huomaa selkeästi siitä, että auditorio täyttyi jopa vapaaehtoisella oppitunnilla. Myös Riima pääsi tarkistamaan opetuksen laatua, sillä autossa ei koiria tällaisilla helteillä pidetä odottamassa.

Pieni koira oli aluksi yksi kurssin ahkerimmista ja innokkaimmista opiskelijoista, mutta heti kun tehtävien teko alkoi, pieni koira väsähti ja nukahti pulpettiin. No, antakaamme se anteeksi, niin käy helposti itse kullekin.

Kevään viimeinen koulupäivä

Kun kesä on jo virallisesti alkanut, on hyppysissäni viimeinen mahdollisuus kirjoittaa pieni katsaus siitä, mitä perjantaina 29.5.2015 tapahtui (jos en sitä nyt tee, unohdan koko jutun). Kyseessä oli siis viimeinen koulupäivä tänä keväänä, jolloin perinteen mukaisesti ensimmäisen ja toisen vuoden

opiskelijat hurauttivat viettämään kevätjuhlaansa, tällä kertaa Savonlinnaan. Linja-autossa oli tunnelmaa aamuväsymyksestä huolimatta, ja ainoa mieltä vaivaava asia oli kännykän akun riittäminen vielä poistulomatkallekin.

Matka kesti ja kesti, mutta lopulta saavuimme iloisena letkana Savonlinnan vanhojen rakennusten kehystämille kaduille. Tie vei Olavinlinnaan, jonka kiviseinät olivat varastoineet talven pakkasia - linna oli vielä viileä. Ykkösluokkalaisten kevätjuhla alkoi heti saapumisen jälkeen, ja hienojen musiikkiesitysten, rehtori-Peten ja oppilaskunnan puheenjohtaja Samulin puheiden lisäksi jaettiin totta kai stipendit ja laulettiin suvivirret. Kakkoset tutustuivat sen aikaa linnaan, ja sitten tapahtui vuoronvaihto.

Olavinlinnan varsin kivinen ilme ja hämyisät käytävät muistuttivat keskiaikaisesta elämästä. Olisin mielelläni pysähtynyt kuvaamaan, tutkimaan ja ihastelemaan maisemia ja pienten ristikkoikkunoiden siivilöimää valoa, mutta tahti oli nopea ja portaat erityisen kiharaiset, korkeat ja kapeat, joten jouduin keskittymään kävelemiseen. Tornin huipulla tuuli kävi lasittomista ikkunoista sisään.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, oikein sopiva viimeiselle koulupäivälle. Linnakierrosten ja kevätjuhlien jälkeen oli vielä aikaa syödä ja kierrellä ympäriinsä Savonlinnan pitäjää, kunnes askeleet piti suunnata kohti linja-autoasemaa. Tulomatka kului rattoisasti jo selvästi hiljenneessä bussissa monen yrittäessä oletettavasti korvata maksamattomia univelkojaan.

Reissun jälkeen jaettiin lukuvuoden viimeisessä ro-tuokiossa vuosikertomukset ja viidennen jakson todistukset. Ajatus loman alkamisesta tuntui aivan hullulta, eikä se aivan ole vieläkään tajuntaan onnistunut kunnolla juurtumaan. Tuntui mahtavalta käydä viimeiset kokeet opettajilta ja päättää lukuvuosi hymyillen.

Toivotan Lyytin puolesta rentouttavaa ja riemukasta kesälomaa kaikille - muistakaa valvoa pitkään, syödä paljon jäätelöä ja uida auringonsiltoja pitkin; eihän sitä koskaan tiedä, minne ne vievät.

Tekstin kirjoitti Sanna ja kuvat räpsi Mari.