12. toukokuuta 2016
Rukatunturin huipulla
Kello kuudeksi koululle, kuudeksi tunniksi linja-autoon ja lopulta Kuusamon Prisman kautta kauppakassit kainalossa Ruka-tunturin juurelle.
Noin kuukausi sitten odotimme malttamattomina 14.4. alkanutta laskettelureissua Rukalle. Lumet olivat jo täältä sulaneet lähes kokonaan, mutta mitä pohjoisemmaksi kiipesimme suomineitoa pitkin, sitä syvemmälle talveen pääsimme. Rukalla kevät näkyi pitkänä auringonlaskuna ja aikaisena auringonnousuna, joka herätti olohuoneen sohvalla nukkuneet aikaisin, jos kaihtimia ei muistanut laittaa kiinni.
Jo ensimmäisestä illasta lähtien meno oli mahtavaa. Seuraavana aamuna herätys oli aikainen ja tie vei vuokraamon kautta tunturin huipulle. Ensi kerran laudan jalkoihini saatuani olo oli hieman avuton, mutta muutaman ensimmäisen laskun jälkeen lihakset muistivat, kuinka pysyä pystyssä. Keli oli sanalla sanoen loistava, ja illalla naamoistamme huomasimme aurinkovoiteen jääneen purkkiin. Samoin myös huomasin kolotuksesta ne ruumiinosat, jotka olivat toimineen pääsääntöisesti laskeutumisalustoina epäonnisten horjahdusten jälkeen. En kuitenkaan yhtään liioittele sanoessani, että jo ensimmäisen päivän aikana laskeminen sujui huomattavasti paremmin kuin koskaan aiemmin. Laskijat olivat tyytyväisiä!
Toinen laskupäivä oli edeltäjäänsä vieläkin parempi, vaikka allekirjoittanut kärsikin aamupäivän huomattavasta itsevarmuuden puutteesta kaaduttuaan muutaman kerran niin, että meinasi hermo mennä koko hommaan. Muistan kuitenkin aina etenkin ne viimeiset mäet, joiden aikana laskin paremmin kuin koskaan aiemmin laudalla olen laskenut. Joka paikkaa kolotti vielä edellispäivääkin enemmän, mutta hymy ylettyi korviin asti.
Kiitos mahtavasta reissusta kaikille mukana olleille!
Kuvat ottanut Mari ja tekstin kirjoittanut Sanna.
4. toukokuuta 2016
Vappu
Jokaisella on varmasti omat vappuperinteensä, eikä lyseo poikkea tästä.
Aamunavauksena koulullamme lakitettiin perinteikkäästi ala-aulan kahvikone. Juhlallisuutta loi lakitusta seurannut Gaudeamus igitur -laulu.
Pitkällä välkällä ohjelmistossa oli riehakkaampaa menoa, munkin syöntikilpailu ja upeita musiikkiesityksiä.
2. toukokuuta 2016
2016 Kakkosten risteily

Legendaarinen kakkosten risteily sai alkunsa aikaisin aamulla 20.4, kun väsyneet kakkoset haahuilivat busseihinsa istumaan ennen aamu kuutta. Jännittyneisyys nousi silti pintaan jo ennen Karviota ja kuuden tunnin matka taittui hetkessä.
Ennen varsinaista laivalle pääsyä jokainen kakkonen sai mahdollisuuden tutustua johonkin Helsingin korkeakouluun ja helsingin keskustaan.


Laivanamme toimi Silja Symphony, ja se häikäisi loistollaan itäsuomalaista tavan tallaajan. Laivalla saimme nauttia hyvästä ruoasta, ilma-akrobatiasta, live-musiikista ja jopa Grease-musikaalista. Illalla Lyseo valtasi karaokebaarin ja laulu raikui. Viimeistään kahdelta väsyneet opiskelijat (ja opettajat) kaatuivat laivapeteihinsä ja näkivät ruotsalaisia unia.
Buffet-aamupalan jälkeen matka Tukholman keskustaa alkoi. Saavuttuamme busseilla Strömgatanille ja instamaizin race sai alkunsa (jokaisen oli kierrettävä 3 nähtävyyttä ennalta määrrätyistä kohteista tai käytävä museoissa). Seikkailun kuva tuotoksia löytää instagrammista #lyskasto
Tanssin täyteinen paluumatka oli jatkoa edellisen illan huumalle. Perjantaina päivä kului bussissa ja vaikka lähdettäessä väsytti, väsytti palatessakin (allekirjoittanut nukkui 15 tuntia seuraavana yönä).
24. huhtikuuta 2016
Ykkösten jatko-opintopäivä 20.4.2016
Viime keskiviikkona kakkosten seikkaillessa Helsingissä ja Ruotsin kamaralla pienet ykköset saivat tutustua Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun tarjoamiin vaihtoehtoihin jatko-opintojen suhteen. Jatko-opintopäivä herättelikin sopivasti monia ykkösiä jo miettimään, että mikä se tulevaisuuden ura voisi olla. Sekä yliopisto, että ammattikorkeakoulu käyttivät hienosti opiskelijoita erilaisten alojen esittelyssä. Monesta lukiolaisesta oli paljon mukavampi kuunnella haavealasta opiskelijan näkökulmasta, eikä opettajan, sillä opiskelijahan se loppujen lopuksi on se, joka siellä koulussa opiskelee. Esittelijät kertoivat myös koulun ulkopuolisia, mutta siihen liittyviä tarinoita, kuten taloudellista tilannetta ja miten he itse päätyivät opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun juuri sille alalle. Päivä oli myöskin normaalia lyhyempi, sillä se päättyi jo kello 15.
Yliopisto vierailu aloitettiin 9.30 yhteisellä osuudella Carelia-salissa, jonka jälkeen jakaannuttiin valintojen mukaan tiedekuntiin. Vaihtoehtoina olivat Filosofinen tiedekunta, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta ja Terveystieteiden tiedekunta. Itä-Suomen yliopiston järjestämä tutustuminen oli kiinnostavaa ja esittelijät olivat ainakin puskaradion mukaan kaikissa tiedekunnissa hauskoja ja mukavia.
Ammattikorkeakoululle siirryttiin ruokailun jälkeen ennen yhtä, jolloin esittelyt jatkuivat. Ammattikorkeakoulukohteet olivat myös valinnaisia, aivan kuten yliopistollakin. Vaihtoehtoina Karelia tarjosi Wärtsilä-kampuksella Insinöörialat (energia- ja ympäristötekniikka, metsätalous, konetekniikka, rakennustekniikka, talotekniikka) ja Tradenomialat (International Business, liiketalous, tietojenkäsittely). Tikkarinteen kampuksella oli esittelyssä Fysioterapeutti, Sairaanhoitaja, Sosionomi ja Terveydenhoitaja. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Sirkkala-kampuksella oli esittelyssä Restonomi ja Medianomi.
Vaikkei jatko-opintopäivä välttämättä olisikaan tuonut mitään uutta tulevaisuuden suunnitelmiin tai auttanut niiden muodostamisessa, oli se ainakin pieni tauko ahkeran koulutyön lomasta ja tuli kesälomaa kaipaileville lukiolaisille tarpeelliseksi. Teemapäivät piristävät oppilaiden lisäksi myös varmasti opettajia, jotka saavat opettamisen sijasta itse kuunnella kerrankin, kun joku muu puhuu. Lopuksi muutama kuva jatko-opintopäivästä, Lyytin toimitus kiittää yliopistoa, ammattikorkeakoulua ja opoja jännittävän keskiviikon järjestämisestä.
Yliopisto vierailu aloitettiin 9.30 yhteisellä osuudella Carelia-salissa, jonka jälkeen jakaannuttiin valintojen mukaan tiedekuntiin. Vaihtoehtoina olivat Filosofinen tiedekunta, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta ja Terveystieteiden tiedekunta. Itä-Suomen yliopiston järjestämä tutustuminen oli kiinnostavaa ja esittelijät olivat ainakin puskaradion mukaan kaikissa tiedekunnissa hauskoja ja mukavia.
Ammattikorkeakoululle siirryttiin ruokailun jälkeen ennen yhtä, jolloin esittelyt jatkuivat. Ammattikorkeakoulukohteet olivat myös valinnaisia, aivan kuten yliopistollakin. Vaihtoehtoina Karelia tarjosi Wärtsilä-kampuksella Insinöörialat (energia- ja ympäristötekniikka, metsätalous, konetekniikka, rakennustekniikka, talotekniikka) ja Tradenomialat (International Business, liiketalous, tietojenkäsittely). Tikkarinteen kampuksella oli esittelyssä Fysioterapeutti, Sairaanhoitaja, Sosionomi ja Terveydenhoitaja. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Sirkkala-kampuksella oli esittelyssä Restonomi ja Medianomi.
Vaikkei jatko-opintopäivä välttämättä olisikaan tuonut mitään uutta tulevaisuuden suunnitelmiin tai auttanut niiden muodostamisessa, oli se ainakin pieni tauko ahkeran koulutyön lomasta ja tuli kesälomaa kaipaileville lukiolaisille tarpeelliseksi. Teemapäivät piristävät oppilaiden lisäksi myös varmasti opettajia, jotka saavat opettamisen sijasta itse kuunnella kerrankin, kun joku muu puhuu. Lopuksi muutama kuva jatko-opintopäivästä, Lyytin toimitus kiittää yliopistoa, ammattikorkeakoulua ja opoja jännittävän keskiviikon järjestämisestä.
13. maaliskuuta 2016
Lyseon Olympialaiset
3.3. eli noin viikko
sitten saimme nauttia urheilullisesta tunnelmasta tylsien tuntien sijasta, kun
vuorossa oli perinteistäkin perinteisemmät Lyseon Olympialaiset. Olympialaiset
alkoivat aloitussanoilla, joiden jälkeen tuli rehtori Petrin odotettu
alkujumppa, joka sisälsi yllätyksenä kuuluisan lyseon V-askeleen. Pirteän
alkujumpan jälkeen siirryttiin ykköset vastaan kakkoset köydenvetoon, jossa
ykköset pesivät vanhat mennen tullen. Tämän jälkeen siirryttiin kulkueessa
Kuntokeitaalle tai missä nyt kenelläkin sattui olemaan valitsemansa
urheilulaji. Lajivalikoima vaihteli koiralenkistä kiipeilyyn ja tänä vuonna
suosituimpia olivat kiipeily ja keilailu, joihin oli ilmoittautunut 108 ja 88
osallistujaa. Onneksi sopu antaa kuitenkin sijaa ja kaikki mahtuivat urheilemaan
rauhassa. Kuntokeitaan ulkopuolella tarjolla oli makkaran ja maissin lisäksi
mehua ja allekirjoitettu sai vielä kaupan päälle silitellä suloisia koiria,
joka oli ehkä päivän kohokohta.
Seuraavaksi hieman kuvia päivän tunnelmista.
9. maaliskuuta 2016
Kun kakkosista tuli wanhoja
19.2.2016 vuonna -98 syntyneiden ikäluokka marssi pitkin lattioita helmat liehuen ja kengät kopisten tanssimaan lukioperinteeseen erottamattomasti kuuluvia wanhojen tansseja. Haikeus nousee mieleen päivää muistellessani, sillä kaikessa ilossaan ja loistossaan se oli ohi pienessä hetkessä. Ehdottomasti kiikkustuoliainesta, sanoisin.
Päivän aikataulu oli lähestulkoon tiukka. Jalkojaan ei ehtinyt moneksi hetkeksi istahtaa lepuuttamaan! Jos haluat verestää muistojasi tai alkaa stressaamaan omasta vuorostasi jo valmiiksi, lue pieni aikatauluntynkä alta eli oma kokemukseni päivästä.
6:00 HERÄTYS
Minulta hävisivät unihiekat silmistä totaalisesti, kun kello soi. Tällaisena aamuna en minäkään malttanut jäädä loikoilemaan edes ylimääräiseksi viideksi minuutiksi, vaikka yleensä tapoihini kuuluu nousta sängystä vasta silloin kun on ihan pakko.
8:00 KAMPAAJALLE
Aikataulusta myöhässä pääsin kampaajalle vasta kahdeksalta, puoli tuntia sovittua myöhemmin. Tuskanhiki ei ollut toivottu vieras etenkään tuona aamuna, mutta loppujen lopuksi ehdin - tosin ehkä sen kymmenen minuuttia myöhässä - koululle.
9:15 PARIEN ESITTELY
Katsokaa tätä pukuloistoa! Minne ikinä silmäni laskin, ei näköpiirissä muuta ollutkaan kuin koreita värejä mekoissa ja tyylikästä mustavalkoista frakeissa ja saketeissa. Olisin halunnut säilöä tuon tunnelman joka kolmannen kerroksen käytävillä leijui, jotta voisin palata tuntemaan tuon kihelmöivän jännityksen aina uudestaan ja uudestaan.
10:00 ENSIMMÄISET TANSSIT
Kiireellä lähdettiin koululta urheilutalolle, jossa tanssittiin ensimmäiset tanssit yläkoululaisille. Olo oli lähestulkoon absurdi, sillä vastahan näitä samoja tansseja oltiin hypitty ja pompittu kouluvaatteet yllä hankaavia kenkiä valittaen. Nyt kaikkialla kiilui ja kimalsi - siitä oli arkiunivormu kaukana.
Tanssien jälkeen kuvattiin porukasta ryhmäpotretit, jonka lomassa itse kukin kulutti aikaansa valitsemallaan tavalla. Päiviteltiin tilanteen ihmeellisyyttä, kuvattiin toinen toisiamme ja ihasteltiin loputtomasti. Lopulta selvittiin syömään, jonka jälkeen valokuvaajat ottivat tanssijoista yksittäis-, pari- ja kaverikuvia. Kastikkeet pois suupielistä!
13:00 TOISET TANSSIT
Kun oltiin selvitty syömästä, juomasta ja valokuvista, oli aika pistää toisen kerran tanssiksi oman koulun väen iloksi. Parit esiteltiin jälleen erikseen, joka lisäsi vielä juhlatunnelmaa. Vaikka askeleet saattoivat unohtua, mekko jäädä jalan alle ja hiki virrata frakin alla, ei näiden vanhusten iloa kovin moni asia pidätellyt.
Tanssien jälkeen kävimme kaveriporukalla ottamassa kuvia Taitokorttelin upeassa ympäristössä, joka sopi juhlan henkeen mainiosti. Voitte arvata, että hypotermia oli lähellä, mutta pieni viilennys pelkästään virkisti urheilutalon tiivistunnelmaisten tanssien jälkeen.
16:00 KENRAALIHARJOITUS AREENALLA
Orkesterin kanssa kenraaliharjoiteltiin vielä viimeisen kerran ennen illan komeita suurtansseja. Todelliseksi leikiksi se lyseolaisilla menikin, sillä avaustanssin jälkeen puolet porukasta lakosi istumaan ja jäljelle jäi noin puolet. Piiritansseissa meno äityi lähestulkoon riehakkaaksi, kun kaikki järjestivät keskenään vain yhden ison piirin ja tanssit vedettiin iloisesti lekkeriksi. Virallisuus alkoi jo hieman painaa päätä kumaraan, mutta kenraaleissa kaikki meni juuri parhaalla tavalla mönkään.
Kenraalin jälkeen meno jatkui kepeästi valokuvissa poseeraten ja muuten vaan hienoissa puvuissa keimaillen. Kenraali ja sen jälkeinen aika ennen tansseja oli päivän parasta, ja sen olisin suonut kestävän vaikka toisen päivän verran. Korkokengät heitettiin jalasta, kampaukset laitettiin kuosiin ja rusetit suoristettiin. Allekirjoittaneet kaksi ystävineen pääsivät Karjalaisen sivuille hyppäämään, joten kannatti todellakin ottaa ilo irti, kun sen muutkin huomasivat.
18:00 THE LAST DANCE eli areenan suurtanssit
Tunteella vedettiin alusta loppuun tangot ja wienervalssit, jonka pyörinnässä pökerryttiin nyt viimeistä kertaa. Jalat olivat kipeät ja mahakin kurni, mutta hymy pysyi huulilla ja tanssi jatkui ja jatkui vailla tietoa väsymyksestä. Minä en ainakaan voinut pidätellä pientä virnettä.
19:30 JUHLAILLALLINEN
Haa, vihdoin syömään! Väki valui hitaasti kohti Tiedepuistoa, jossa tarjoiltiin illallinen salaatteineen ja jälkiruokineen. Tupa oli täynnä ihmisistä, onnesta ja pienestä väsymyksestä, kun Olavi Uusivirran Nuori ja kaunis sekä Oasiksen Wonderwall soivat upean päivän lopuksi. Olisi tehnyt mieli laulaa mukana kurkku suorana ja sydän auki - juuri nuo kappaleet sopivat päättämään tuon mitä ihmeellisimmän päivän, joka oli kuin suoraan satukirjasta. Yhden prinssin ja prinsessan sijasta tämä satu sisälsikin kymmeniä pareja, joista kukin olivat oman päivänsä sankareita ja sankarittaria.
En olisi tahtonut elää wanhojenpäivääni mitenkään muuten. Me kaikki olimme vanhuudestamme huolimatta nuoria ja hyvin kauniita, niin kovin elossa omassa loistossamme.
Tekstit kirjoittanut Sanna ja kuvat ottanut Mari (viimeistä ja keskimmäistä lukuunottamatta)
8. maaliskuuta 2016
Penkkaripäivä
18.2. Oli Vuoden 2016 Abien odotettu päivä, kun he saivat juhlistaa viimeistä koulupäiväänsä. Kakkosille ja ykkösille tämä tietenkin tarkoitti päivän ajaksi kauniita huulipunia ja oppituntien häiriköimistä. Palkintona kumminkin odotti lentävät karkit ja abishow!
Lukuloma alkaa piaan loppua ahkerilta abeiltamme, toivotan teille onnea YO-kirjoituksiin!
x Teksti: Jenna x Kuvat: Liisa x
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























