Joulukorttien jokavuotinen kirous
Joka vuosi sama rumba.
Täytyy selata osoitekirja läpi päättäen kenelle kaikille lähettää joulukortin
ja kenelle ei. Kuka suuttuu vähiten jos ei saa sitä ja kuka on unohtanut
olemassa oloni. Turhuuttta. Ja ainiin, sitten on ne kaikki sukulaiset, joihin
et ole yhteydessä kuin sukujuhlissa ja jouluna. Mutta silti. Pakko on pakko. Ja
jos nyt valitettavan vahingollisesti unohdat jonkun tätisi serkun kummin kaiman
anopin, niin jälkeenpäin kuuluu. Ja
vielä erittäin kovaa.
Puolitutuille ja kavereille voi tekstarin
aattona lähettää. Tai facebookissa voi kaikille päivittää yleisen hyvän joulun
toivotuksen. Muutamalla kielellä, ulkomaalaisten ystävieni takia.
Onko se törkeää?
Onhan nykymaailmakin
teknologistunut ja muuttunut. Enhän minäkään saa enää sellaisia kirjeitä , siis
niitä oikeita, käsin kirjoitettuja.
En väitä, ettenkö
nauttisi joulukorttien saannista. Se on mukavaa. Kaikki mukavat ja ei niin
mukavat sukulaiset laittavat joulunaikaan pahvisen kortin, jossa on joku
valmiiksi painettu toivottelu teksti.
Mutta mitä sitten kun
joulu on ohi.? Pitääkö ne säästää jossakin laatikon pohjalla ja jos joku sukulainen
eksyy kylään, laittaa äkkiä sen jääkaapin oveen josta sen varmasti huomaa.
Pitää vielä kehua miten ihanan kortin tältä Maija-tädiltä sai, hieno
clitterillä koristeltu jouluseimi. Aivan samanlainen kuin viime vuonna, ja sitä
edellisenä ei sillä..
Kumminkin jossain
vaiheessa, viimeistään muutossa ne on pakko heittää pois. Tai polttaa. Turhaa
roskaamista ja ilmastonmuutoksen edistämistä koko turhuus.
Nyt jos minulla olisi
selkärankaa, sanoisin, että en lähettänyt tänä jouluna yhtään joulukorttia.
Mutta sorruin. Lähetin. Vain muutaman, mutta silti.
Aluksi meinasin olla
lähettämättä, mutta joku pieni ääni sisälläni käski kävellä kauppaan ja
kirjoittaa kortit, hommata postimerkit ja laittaa ne postilaatikkoon.
Valitettavasti omistan lahopään ja en muistanut ottaa yhden kortin osoitetta
mukaan. Se ei varmaan enää ennätä jouluksi, mutta ei voi mitään. Se tulee
sitten joulunjälkeen tai tammikuussa tai ehkä sitten ensi juhannuksena. Mutta
onneksi se ajatus on tärkein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita toki jotakin. Vastaamme ilolla!