Uudistumishumua

Lyyti julistautui uudistuneeksi avajaisseremoniassaan 23.1.2012! Kuvassa rehtorimme leikkaa juhlallisesti Tiian ja Annin pitelemän punaisen nauhan ja toivottaa uudelle Lyytille menestystä, intoa ja pitkää ikää. Tulkoon toiveista vähän enemmän totta joka päivä :)

Uudistuksesta edelleen inspiroitunein terveisin,
Toimitus

kuva: Ville Leppänen

Abi-Tuska osa 2

36,9 astetta, hurraa! Lukioarjen loppumisen ja yltiöjännittävien pressanvaalien kunniaksi kehonikin on päättänyt heittäytyä villiksi kehittämällä ilokseni mojovan flunssan. Kuume kuitenkin laskee juuri ennen H-hetkeä normaalilukemiin, ja pääsen istumaan vielä yhden tavallisen 75-minuuttisen kruunuksi kolmen vuoden kermakakun päälle. Askel on hivenen tavallista kepeämpi suunnatessani aamukahdeksalta naulakoilta neloskerroksen luokkaan 402. Ruotsia. Vielä yksi ordprov ja A&B-harjoitus, sellaisia ei yliopistossa kai enää tunnetakaan. Mustatut, sydänkäyrän lailla pomppivat monivalintaympyrät ja kuuntelukokeiden ääninäyttelijät ovat tulleet jo niin tutuiksi, ettei studentprovet i svenska, medellång lärokurs våren 2012 aiheuta suurempia vilunväristyksiä kehossa. Ottakaa yhteyttä, jos tulee yo-paniikki, Niina huikkaa lähettäessään meidät ulos luokasta oman onnemme ja opiskelumotivaatiomme varaan. Jokaisesta joku välittää, ainakin täällä.

Koulupäiväni olisi velvollisuuksien puolesta päättynyt jo kello 9.15, mutta haluan viivytellä lähtemistä ainakin abien mustaan listaan asti. Vapaatunti on hyvää aikaa tehdä lempeää hyvästijättöä koululle, nauraa ja ihmetellä erinäisiä asioita hypäriseuran kanssa. Hei, tämän sohvan natina kuulostaa ihan keväiseltä linnunlaululta, kun sitä rummuttaa tälleen jaloilla!  Milloin tehdään viimeinen taidenäyttelukierros kaikkien rehtoritaulujen ohi? Miten täällä käytävillä näkee joka päivä ensimmäistä kertaa jonkun ykkösen tai kakkosen? Ruokalan porkkanaraaste hymyilyttää taas kerran, kiitos kakkosten risteilyn vegaaniannoksesta lähteneen inside-jutun. Yksi porukastamme on päättänyt ilahduttaa pöytäseuruettamme lasten kuoharijuomalla, esimakua kesäkuun toisen päivän kilistelylle!

Mustan listan viimeinen päivä on abimokien ilotulitusta. Loppuhuuto, jota ilman en uskonut voivani sisäistää koulun loppumista, kajahtaa ilmoille: NOLLA PÄIVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!! En tunne riemua, en surua, en vielä helpotustakaan. Olotila on haikean hämmentynyt. Viskaan laukun olalleni ja huvitun hiljaa mielessäni nähdessäni ala-aulassa uudet sohvat muovipakkauksissa. Sohvat ja abit ulos samalla ovenavauksella, molempien seuraava olinpaikka vielä tuntematon.

Tiia O.

Haja-ajatuksia elämästä

täällä lumi sataa mieleen kuukausia
tunnealueiden päällä paksu kinos
turtumus sumea näkökenttä kohmeinen välinpitämättömyys
Kristuksen kylkiluut, himmeä veritahra
viinitilkka hätkähdyttää, kärsimys ei
ahneudesta täyteen ahdetut broilerit, joiden jalat katkeavat poikki kenenkään kuulematta
kahvimaidossa lehmien kyyneliä, sinun vasikkasi eivät ole sinun
maaniset ketut, jotka rukoilevat poispääsyä häkkihelvetistä
luukasoiksi kuihtuvat mummot, joiden toivotaan liukenevan tästä maailmasta näkymättömiin
siististi ja kustannustehokkaasti
suurisilmäiset lapsisotilaat häiritsemässä viatonta sunnuntaibrunssia
orjakahvi maistuu karvaalta kitalaella
ja ketjuliikkeen paidasta voi melkein haistaa hikipajojen hien 

Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.

-----

entäpä jos ilo onkin suurinta rohkeutta

sillä eikö ilo ole huimapäinen uskon hyppy
hetkellinen varmuus siitä, että elämässä on kuitenkin
enemmän syitä riemuita kuin parkua

-----

toisinaan
tietynlaisina hetkinä
painavina mutta kevyinä elää
sitä ajattelee, että
kyllä, elämää minä voisin rakastaa ehdoitta,
vaikka maailmaa en


Tiia O.
                                                                                                                               

Töttöröö lyseo!

Nyt se sitten on täällä: Lyytin blogi. Ihan mahtavaa: just thinking about it! Lyyti on uudistunut jaja tullut uusia juttua ja kuvia ja nettisivut, hirrveen hienot jaja sellaset moderrnit. Sellanen pieni lyytiporukka niitä on ollu muovaamassa ja paljohan ne on saanu aikaan. Idea synty joskus jo ennen jouluu ja valmisteluun on menny tunti jos toinenkin. Sitähän sä kysyit.

Myö kootaan tänne juttuja liittyen kouluun mut myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin ja jopa mielen syviin mietoksiin. Mut siitähän meille maksetaan..Vitsivitsi. Omasta ilosta täällä kirjotetaan ja valokuvataan. Haittaaks se?

Iisi sano aina et jos jotaki teette nii tehkää se ees tyylillä. Nii et nyt on teiänkin vastuulla: Mitä laitetaan?

- Anni -

ps. Outoja hokemia täynnä? Katso: http://www.katsomo.fi/?progId=105255

Kulutusjuhlaihmistutkimusmatka

Olipa kerran Tapani useammankin kerran, eri nimellä. Tapani tavaili Puhia ja sen sai, mutta tuulinen päivä oli huono valinta. Sähköä oli vain ilmassa, kun puhpuh oli raivannut puoli metsää väärään paikkaan.

Herätyskellona toiminut matkapuhelin häiritsee katuvalon kajastusta sälekaihtimien raoista kello puoli viisi. Pakkanen.

Itse en koskaan uskalla puhua muusta kuin sähköjohdoista. Oli se kivaa luistella linja-autolla Parikkalaan puolta hitaammin kuin vielä ennen viittä olin kuvitellut. Bussin horjahtelu puhpuhin toimesta peilikirkkaalla jäällä teki matkasta oikein rentouttavan. Sähköttömät katuvalot ovat pimeitä.

On sinänsä aika mielenkiintoista, että konduktööri tiedostaa olevansa liikkuvassa bussissa langan päässä. Bussikuski ja konduktöörit päättivät yhdessä tuumin tehdä kunniakierroksen eteläkarjalaisen ratapihan ympäri. No eipä siinä, kiirehän ei ole kuin niillä, jotka luulevat niin.

Yösähkötön ratapiha oli tarjonnut kohtalaisen huonot mahdollisuudet sähkölämmitykseen. Huomasin alkumatkan ehjien lankojen alla olleen suojattu liialta rantalomatunnelmalta pakkasyön jäljiltä.

Tämä kuva ei kronologisessa järjestyksessä kuuluisi missään nimessä tähän. Nyt sen tarkoitus on vain herättää huomiota ollessaan ainoa kuva ennen "lue lisää" -nappulan armotonta lörpötyksen keskeyttämistä

Vahvat, mutta lempeät leijonat

Lyyti tapasi koulumme oppilaskunnan puheenjohtajan nuijaa hallitsevat voimat: oppilaskunnan entisen puheenjohtajan Marika Sormusen sekä nykyisen puheenjohtajan Outi Laakkosen. Mikä sai aktiiviset tytöt kiinnostumaan oppilaskuntatoiminnasta ja hallituksen puheenjohtajuudesta?

”Oon sellainen ihminen, joka haluaa olla joka asiassa mukana. Sitten pj-vaalien alla mietin, että kadun varmasti myöhemmin, etten hakenut ja laitoin nimeni listaan”, Outi kertoo. Vapaa-aikaansa Outi viettää mieluiten kavereiden, poikaystävän tai musiikin parissa. ”Harrastukseni on pianonsoitto ja kuuntelen aika sekalaista musiikkia, mutta jos yksi lempibändi pitää mainita, niin se on Porcupine Tree.” Myös Marika pitää monenlaisesta musiikista, lempityylejä löytyy suomi-popin klassikoista ulkomaiseen pop&rockiin. Oppilaskuntatoiminnan lisäksi Marika toimii muun muassa vapaapalokunnassa, soittaa Steel Bannuja ja lenkkeilee.

Toisin kuin Outi, Marika valittiin puheenjohtajaksi hallituksen ulkopuolelta. Kun Marika ei päässyt ensimmäisellä luokalla hallitukseen, päätti hän toisena vuonna hakea suoraan puheenjohtajaksi. ”Halusin tuoda omia näkökulmiani asioihin ja päästä vaikuttamaan. Minulla oli mielessä jo uudistuskohteita, esimerkiksi kahvion toiminta”, Marika selittää. Vaalit olivat molempien kohdalla jännittävät. Marikan tehtävänä oli pitää puhe koulun viihtyvyydestä ja yrittää hurmata edelliskauden puheenjohtaja. Kuinka ollakaan jälkimmäinen tehtävä periytyi myös seuraaviin vaaleihin, joissa Outi joutui muiden haastavien tehtävien lisäksi yrittämään iskeä Marika. Vaalitulos ei varmasti jäänyt epäselväksi!

Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajalta vaaditaan monipuolisuutta ja kykyä johtaa hallitusta. Jos puheenjohtaja olisi eläin, olisi se Marikan mukaan leijonaemo. ”Huolehtii lapsistaan, mutta osaa äristä tarpeen tullen.” Marikan vastausta tietämättä Outi ehdottaa myös leijonaemoa – lempeää sellaista. Marika kertoo, että puheenjohtajan tehtäviin kuuluu vastuun lisäksi mm. kokousten suunnittelu ja yhteishengen luominen hallituslaisten välillä. Porukka pitää saada puhaltamaan yhteen hiileen. Puheenjohtajan on myös osattava sanoa suoraan, jos jokin homma ei toimi. Oppilaskunnalla on molempien tyttöjen mielestä hyvät mahdollisuudet vaikuttaa. ”Jos joku asia on huonosti tai haluamme uusia asioita, saamme yleensä äänemme kuuluviin”, Outi kertoo.

Marikan puheenjohtaja-ura saavutti hienosti päätöksensä Lyseon yössä, jolloin Marika luovutti puheenjohtajan nuijan uudelle pj:lle Outille. Lyseon yö on jäänyt Marikalle mieleen sekä yhtenä kovimmista haasteita että parhaimpana muistona. Haasteista selvittiin ja kovan työn saavutuksena syntyi näyttävä tapahtuma. ”Kiitos kaikille hallituslaisille ja muille tahoille!”

Nuijan luovutuksen myötä Outi on astunut puheenjohtajan saappaisiin hyvillä mielin. ”Oppilaskunta on porukka mukavia ihmisiä, joissa näkyy lyseon henki”, Outi kuvailee. Kaikki ovat ihania: hallitus, oppilaskunta ja Anne! (=oppilaskunnan ohjaava opettaja)

Anni Savolainen

Kolumni: Motoriikalla maustettu rääkki

Kaikki tai ainakin monet meistä tekivät uutena vuotena sen
saman vanhan lupauksen nostaa kuntoa ja aloittaa liikunnan. Niin tein minäkin,
niin kuin joka ikinen vuosi. Se on vain jotenkin jäänyt, kun on pitänyt
valita sohvalla hyvä leffa vai itsensä rääkkäys. Sitten lauantaina tapahtui ihme,
jätin sohvan ja lähdin rääkkäämään itseäni.

Kaverini oli houkutellut minut mukaan kokeilemaan jumppaa
tai jotain sen tyylistä hyppimispomppimis-rääkkiä nimeltä rasvanpoltto.
Valitettavasti informaatio ei ollut tullut perille asti: kyseessä oli vaikeampi
eli kakkostason ryhmä, jossa käyvät ihmiset osaavat jo askelkuviot.

Minulla ei ole tanssitaustaa. Ei jumppataustaa. Ei mitään sellaista, jossa kädet ja jalat tekevät eri asiaa eri tahdissa ja eri suuntiin. Motoriikkani ei siis ole mitään huippuluokkaa..
Kuvitelkaa sitä ihanaa tunnetta mikä iski, kun tajusin, että hetkinen nyt pitäisi käsiä nostaa ja hypätä tuonne suuntaan ja kääntyä. Ei onnistu! Tietenkin yritin sysätä tuon negatiivisen tunteen pois ja ajatella positiivisesti, että kyllähän minä tuon opin helposti. No, ei se sitten käynytkään niin helposti, ei todellakaan. Ei siinä mennyt kauaa kun jo pyörin ja kääntyilin vääriin suuntiin väärissä kohdissa. En itse ärsyyntynyt tilanteesta, kamalasti. Toisin kun ne megamummot, jotka olivat tulleet aikuisten oikeesti kuntoilemaan.

Vaikka joskus itsensä nolaaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta oikeastaan se on aika rentouttavaa! Ei sitä aina kannata ottaa itseään ja tekemisiään niin vakavasti. Pitäähän sitä itselle osata nauraa, elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa. Nyt kun ajattelen tuota tilannetta, ei se niin kamalaa ollut. Ainakin minulla oli hauskaa! Sain liikuntaa eivätkä paikatkaan olleet hullunkipeät seuraavana päivänä. Ehkä otan itseäni toisenkin kerran niskasta kiinni ja menen jonnekkin rääkkäämään itseäni, mutta seuraavan kerran tarkistan minkä tason ryhmä on tiedossa.

-rose

Abi-Tuska osa 1

Lyytin Abi-Tuska on herännyt eloon uinuvien vuosien jälkeen, hurraa! Abin tuskaa on monenlaista, sillä se voi päivästä riippuen tarkoittaa niin opiskelutuskaa, luopumisen tuskaa kuin eksistentiaalista olemisen tuskaakin. Täällä otan itselleni täyden oikeuden marmattaa abin elämää kurjistavista asioista, kuten suorituspaineista, uupumisesta, aikaansaamattomuudesta ja vuorokauden tuntimäärän rittämättömyydesta - ilman huonoa omaatuntoa siitä, että levitän ympärilleni negatiivista energiaa. Muissa teksteissäni kyllä lupaan yrittää viljellä hyväntuulisemman maailman siemeniä.

Jos joku abiyksilö huomaa kaipaavansa viimeksi syyskuussa koulullamme vierailleita yo-kirjoituksia, ei hätää, sillä ihan kohta ne tulevat taas ja imaisevat abi-parat vääjäämättömästi uumeniinsa mustan aukon tavoin. Can't wait! Kohta koko koulu kumartaa taas Suurta ja Mahtavaa YTL:ää, joka tekee abeista numeroituja kokelaita, joiden pudonneiden pyyhekumien perässä opettajat kyykistelevät. Minun on jo monella Helsinki-visiitilläni tehnyt mieli käydä kurkkimassa, miltä näyttää YTL:n päämaja Suvilahdessa, kenties Suomen hipstereimmässä kolkassa. Olen nimittäin laitoksen tarunhohtoisen maineen ansioista huvittanut itseäni kuvittelemalla sen eeppiseksi graniittilinnaksi luotaantyöntävine rautaportteineen ja tulileskoineen. Toinen kuvittelemani vaihtoehto on yltiömodernistinen, avaruusalusta muistuttava rakennus, jossa tunteettomat, elämälle totaalisesti kyynistyneet robotti-sensorit luokittelevat kokelaat vastaustensa perusteella Lemmikkeihin ja Imbesilleihin. Hahahaa, luulitko muka tietäväsi jotain psykologiasta! Eikö se MAOL auttanutkaan pääsemään fysiikkaa läpi? Eivät tuollaiset juntit osaa kirjoittaa runoanalyysejä!

En vastusta ylioppilastutkintoa sinänsä, sillä kannustaahan se meitä laiskuuteen taipuvaisia lukiolaisia haastamaan itsemme ja pohtimaan sitä, mitä henkistä pääomaa lukioaika on jättänyt pääkoppaamme ja kuinka sitä voisi hyödyntää. Sen sijaan tapa, jolla yo-kirjoitukset vyöryvät päällemme ja tappavat orastavan oppimisinnon, tuohduttaa opiskelijaidentiteettiäni. Aito oppiminen ei ole arvosanajahtia tai transsinomaista ulkoa opettelua vaan alituista kyseenalaistamista ja luetun vertaamista omiin kokemuksiimme maailmasta. Olennainen kysymys juhlamaljoja kilistellessä tulisi olla "montako ällää" -mantran sijaan jotakin sen kaltaista kuin "mitä opit lukioaikana itsestäsi, muista ja tästä kaikkeudesta, joka meitä ympäröi?"

Myönnän toki minäkin, että ajatus tavoitteitani vastaamattomista tekstitaitovastauksista nostaa kiukunkyyneleen silmäkulmaan. 

Tiia O.